Kategoria: Kotimaan matkailu

  • Matkavuosi 2019

    Matkavuosi 2019

    Matkavuosi 2019 alkaa olla lopuillaan ja vaikka se ei 2018 veroinen ollutkaan, niin silti yllättävän monta ihanaa matkaa siihen mahtui. 2018 olikin poikkeuksellinen vuosi, kun olin opintovapaalla ja aikaa matkustamiseen oli ihan toisella tavalla kuin normaalivuosina. Blogiin asti kaikki kuluneen vuoden matkat eivät ole ehtineet, kun työvuosi oli kiireinen ja perhe-elämä kolmen kouluikäisen kanssa vie…

  • Lomakuulumisia

    Lomakuulumisia

    Voihan haikeus! Niin se on vaan viisi viikkoa kulunut kuin siivillä ja kesäloman viimeinen ilta on täällä. Saman verran tuli vietettyä myös blogitaukoa, kun tarvitsin breikin kaikesta stressaavasta. Vielä en halua ajatella työasioita, enkä muita oven takana kolkuttelevia velvollisuuksia. Haluan hetken viipyä loman kiireettömissä tunnelmissa, ihanassa lämmössä, makuhermoja hivelevissä ruokaelämyksissä, upeissa maisemissa.   Meidän kesä…

  • Äiti-tytär staycation Helsingissä

    Äiti-tytär staycation Helsingissä

    Kuopus täytti huhtikuun lopussa 8 vuotta ja toivoi lahjaksi risteilyä tai vastaavaa. Koska itseäni ei risteily innostanut ja halusin jotain uutta tyttösellekin, niin päädyin käyttämään hyväksi Kämp Collectionin 2 yötä yhden hinnalla -tarjousta ja varasin meille staycationin Klaus K -hotelliin. Reissu alkoi perjantaina heti koulun jälkeen. Hän tuli isoveljen kanssa keskustaan junalla ja kävin hakemassa…

  • Staycation Helsingissä

    Staycation Helsingissä

    Saimme miehen kanssa yllättäen mahdollisuuden pienelle parisuhdelomalle, kun pojat menivät partioleirille ja tytär kaverin luokse yöksi. Aluksi ajattelimme mennä vain syömään, mutta edellisenä iltana päätimme, että menemme myös hotelliin yöksi, kun Glo Kluuvista löytyi huone 136€:n hintaan. Saimme siitä vielä 15€ molemmat takaisin, kun varaus tehtiin Booking.comin kautta. Tällaisia staycation-lomia meille onkin kertynyt useita. Blogiinkin…

  • Aina ei tarvitse matkustaa kauas

    Aina ei tarvitse matkustaa kauas

    Yleensä kun puhutaan matkustamisesta, ajatellaan lähtemistä jonnekin kauemmas. Niin minäkin ajattelin ennen. Siinä vaiheessa, kun saimme lapsia ja oma tai parisuhdeaika oli kortilla aloin arvostaa lähimatkailua. Lähimatkailussa saa usein saman rentouden ja vapauden fiiliksen kuin pidemmilläkin matkoilla.   Minulle matkustaminen on juurikin vapautta. Vapautta perusarjesta. Sitä ettei tarvitse tehdä ruokaa ja siivota keittiötä sen jälkeen.…

  • Pikku piristys

    Pikku piristys

    Olimme viikonloppuna miehen kanssa kahdestaan hotellissa ja syömässä. Ihan vain naapurikaupungissa Helsingissä taas. Kun aikaa on rajallisesti, niin ei viitsi käyttää sitä siirtymiseen paikasta toiseen. Sitäpaitsi Helsingistä löytyy ihania hotelleja ja hyviä ravintoloita, niin miksipäs ei. Nappasin loppusyksystä KämpGalleries -ketjun 50% tarjouksesta meille sviitin GLO Art -hotellista, koska se on yksi harvoista paremmista hotelleista Helsingissä,…

  • Se Oikea

    Se Oikea

    Mistä tietää onko tavannut Sen Oikean kumppanin? Lähtemällä hänen kanssaan matkalle tai parille. Matkustaessa on toisen kanssa pidemmän aikaa 24/7 ja olosuhteet vaihtelevat. Siinä usein näet toisen todellisen luonteen esimerkiksi: Miten hän käyttäytyy odottamattomissa tilanteissa? Kuinka hyvin hän jaksaa odottaa? Miten hän suhtautuu vieraisiin kulttuureihin? Kuinka hän kohtelee sinua vieraassa paikassa? Kuinka hän suhtautuu, jos…

  • Vuoden 2017 summaus

    Vuoden 2017 summaus

    Nopeasti on taas vuosi kulunut ja nyt ollaan jo vuoden 2017 viimeisissä päivissä. Tässä kohtaa on mukava katsoa taaksepäin kuluneen vuoden matkoihin.   Tasan vuosi sitten olimme Thaimaassa Phuketin Bangtao Beachillä. Matka oli ihan onnistunut siitä huolimatta, että olimme yli vuorokauden myöhässä perillä ja takaisinpäin 8h myöhässä. Saimme kuitenkin korvauksena 600€/hlö/suunta näistä viivästyksistä, joten matkalle…

  • Helsinki-viikonloppu lapsen kanssa

    Helsinki-viikonloppu lapsen kanssa

        Esikoinen täytti 11 vuotta marraskuun lopulla ja hän toivoi lahjaksi kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa. Sopivasti Kämp Collectionilla oli salamatarjouksia lokakuun lopulla ja varasin silloin minulle ja esikoiselle huoneen KlausK:sta. Tarjolla olisi ollut puoleen hintaan parempia huoneita myös muista Kämp Collectionin hotelleista, mutta valitsin KlausK:n, koska ajattelin sieltä olevan parhaat näköalat kulkuneuvoja rakastavalle esikoiselle.…

  • Lähimatkailua Helsingissä

    Lähimatkailua Helsingissä

    Lokakuu on vaihtunut marraskuuhun. Meidän perheessä on tähän aikaan vuodesta kahdet syntymäpäivät ja lisäksi juhlitaan tietysti isää.  Meillä on miehen kanssa tapana mennä aina minun tai mieheni syntymäpäivänä Helsinkiin syömään hyvin ja hotelliin yöksi ja vanhempani tulevat meille kotiin lastenvahdeiksi. Helsingissä on aivan ihania hotelleja ja matka kotoa Espoosta ei vie liikaa aikaa. Olemme tähän…