Avainsana: budjetti
-
Kun viisi matkustaa
Koko perheen matkat ovat olleet meidän perheessä tosi antoisia ja mukavia. Lasten kanssa matkustaessa matkoihin tulee monta uutta ulottuvuutta – osa niistä vähän haastavampia kuin toiset. Viiden hengen perheenä matkustaminen ja matkojen suunnittelu ei ole ihan helppoa, etenkin jos lapset ovat yli 2-vuotiaita.Tämän olemme todenneet joka kerta kun suunnittelemme uutta matkaa. Miksi? Sopivan majoituksen valinta…
-
Malediivit – vinkkejä paikallissaarimatkan suunnitteluun
Malediivit ei ole vain kaukainen haave, jonka saavuttaakseen täytyisi olla erityisen varakas tai säästää vuosikausia. Toki matkaan saa kulumaan lukuisia tuhatlappusia, mikäli haluaa ehdottomasti majoittua resortsaarella, mutta paikallissaarilla majoittuen voi paratiisin kokea ihan kohtuuhinnalla. Me maksoimme helmikuussa 2018 kahden viikon matkasta reilut 1100€/hlö sisältäen lennot, majoituksen, ruoat, juomat, kuljetukset ja retken. Olen avannut meidän viisihenkisen…
-
Talven matka päätetty!
Viimeiset kolmisen viikkoa on ollut tosi kiireistä ja olen istunut myös pitkiä aikoja kirjastossa kirjoittamassa esseitä ja artikkelia. Niin uskomatonta kuin se onkin, niin vuoden opintovapaa on tällä erää tässä ja huomenna alkaa työt. Onneksi melkoisen kevyesti, kun viikon jälkeen voi jäädä kahden viikon lomalle. Opiskelutehtävien lisäksi stressiä on aiheuttanut talviloman täysin avoimet matkasuunnitelmat. Toiveena…
-
Näin säästän matkaa varten
Yllättävän usein olen saanut sellaista puolipeiteltyä ihmettelyä siitä, miten meidän perheellä on varaa matkustaa. Matkustaminen ei ole suurista tuloista kiinni, vaan menojen karsimisesta ja ennen kaikkea halusta matkustaa. Kun halu matkustamiseen on suurempi kuin mukavuuden halu arjessa, saa säästöjäkin kerrytettyä. Tottakai tulot vaikuttavat siihen kuinka usein voi matkustaa ja minkätasoisia matkoja pystyy tekemään, mutta pienistäkin…
-
Vinkkejä ja infoa Madagaskarista haaveileville
Jos aikaisemmista jutuistani ei vielä tullut selväksi, niin Madagaskar on upea maa, jossa on paljon näkemistä ja kokemista. Vaikka maa on kehittymätön, niin sinne matkustamista ei tarvitse pelätä. Kieltämättä itseänikin vähän jännitti matkaan lähtö, etenkin kun mukana olivat meidän 7-11-vuotiaat lapset. Meillä oli kuitenkin ihan mahtava matka ja olo oli koko ajan turvallinen. Kukaan ei…
-
Näin valitsen hotellin
Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa hotellisivustoilla etsimässä useammallekin tulevalle matkalle hotellia. Ensi viikolla suuntaan Ateenaan, kahden viikon päästä Roomaan, toukokuussa Tukholmaan ja syksyksi kurkkailin hotelleja Sisiliassa. Yleensä hotellivalintani ovat erittäin onnistuneita, mutta olenkin nähnyt vaivaa sopivan hotellin löytämiseen. Kuten kirjoitin Minä matkailijana -postauksessa, tykkään suunnitella matkojani ja etenkin käytän aikaa hotellivarauksiin. Tässä vuosien varrella…
-
Mitä maksoi kaksi viikkoa Malediivien paikallissaarilla
Malediivien matkaan voi saada kulumaan jopa satoja tuhansia euroja. Harvalla kuitenkaan on sellaiseen varaa. Me totesimme resort-hintoja katsoessamme, että viiden hengen matka kahdeksi viikoksi Malediiveille resortissa ei ole realistinen: hintalappu halvimmillaankin olisi ollut 15 000€ ilman aterioita. Nelihenkinen perhe voi kyllä päästä tuota huomattavasti halvemmalla, jos mahtuu yhteen huoneeseen. Viittä henkeä sen sijaan ei saanut…