Traveldreaming.

  • Rakkaimmat instagram-kuvani (IgTT)

    Rakkaimmat instagram-kuvani (IgTT)

    Olen julkaissut instagramissa enimmäkseen kuvia paikoista ja maisemista, en niinkään ihmisistä tai tilanteista. Kaikkiin julkaisemiini kuviin on sillä hetkellä liittynyt hyvä fiilis, mutta rakkaimmat kuvani ovat sellaisia, joiden tunne tulee vahvana joka kerta kun katson kuvaa uudelleen. Siksi ei ollut vaikeaa valita kuvien joukosta juuri nämä kuvat. Ne eivät ole kuvista hienoimpia tai laadukkaimia, mutta…

  • Princesse Bora Lodge

    Princesse Bora Lodge

    Me majoituimme Ile Sainte Marien saarella upeassa Princesse Bora Lodgessa, joka ansaitsee ihan oman postauksen. Hotelli sijaitsee noin 20 minuutin automatkan päässä saaren pääkaupunki Ambodifototrasta etelään, lähellä lentokenttää. Princesse Boran edustalla on kaunis rauhallinen ranta. Meidän lapset uivat kuitenkin mieluummin uima-altaassa, koska meren vesi oli hyvin matalalla meidän ollessamme hotellissa. Majoitukseemme kuului puolihoito ja olimme…

  • Päiväretkiä Ile Sainte-Mariella

    Päiväretkiä Ile Sainte-Mariella

    Tykkään eniten sellaisista lomista, joissa on sopivasti lomittain aktiviteetteja ja rentoutumista. Madagaskarin matka sisälsi paljon aktiviteetteja, mutta jälkimmäisellä viikolla Ile Sainte-Marien saarella luvassa oli myös rentoutumista. Viittä päivää emme kuitenkaan maanneet uima-altaalla tai rannalla, vaikka puitteet siihen olisivatkin olleet täydelliset: Princesse Bora Lodge -hotelli oli upea kaikin puolin. Me kävimme joka päivä jollakin hotellin järjestämällä…

  • Paratiisi paikannettu

    Paratiisi paikannettu

    Valkoinen hiekka, turkoosi meri, rannan ylle kaartuvat palmut. Bungalowin terassilla kirjaa lukiessa välillä katse harhautuu edessä siintävään upeaan merimaisemaan, joka houkuttelee pienelle pulahdukselle. Kukapa ei haaveilisi tällaisesta paratiisista? Minulla on jotenkin aina kaipuu paratiiseihin, vaikka en olekaan rannalla löhöävää sorttia. Malediiveiltä löytyi parikin paratiisia ja varmasti useimmilla saarilla siellä päin löytyy paratiisiaarteita. Madagaskar kuitenkin yllätti…

  • Elämäni kamalin venematka

    Elämäni kamalin venematka

    En ole koskaan voinut pahoin veneessä tai laivalla. Minua ei jotenkin isotkaan aallot häiritse. Jokavuotisella työpaikan pikkujouluristeilyllä Tallinnaan työkaverit näyttävät vuorotellen vihreiltä ja valittavat huonoa oloa loppusyksyn myrskyissä, mutta minulla ei tunnu missään. Mutta nyt sekin on koettu – huono olo veneessä. Viimeinen etappimme Madagaskarilla oli Ile Sainte Marie tai Nosy Boraha, kuten paikalliset saarta…

  • Palmarium ja elämää Pangalanesin kanaalin varrella (Madagaskar)

    Palmarium ja elämää Pangalanesin kanaalin varrella (Madagaskar)

    Andasiben sademetsien jälkeen lähdimme jeeppikyydillä ajamaan 145 km matkaa Manambatoon. Tie oli erittäin mutkainen, sillä se kulki ylös ja alas kukkuloita. Maisemat olivat upeat ja matkalla sai taas ihmetellä monia kyliä. Tällä matkalla kivestä rakennetut talot alkoivat vaihtua puisiin. Samalla myös ilmasto muuttui vähitellen lämpimämmäksi. Tien varsilla myytiin joka puolella hiiltä kotitalouksien tarpeisiin. Tuo alue…

  • Sademetsän asukkeja Andasibessä Madagaskarilla

    Sademetsän asukkeja Andasibessä Madagaskarilla

    Meidän matkamme ensisijainen tarkoitus oli mennä ihastelemaan puoliapinoita makeja tai lemureita, miten niitä haluaakin kutsua. Keskilapsi (10v) on ollut rakastunut makeihin jo kolme vuotta ja tartuttanut ihastuksensa meihin muihinkin – viimeistään nyt kun näimme makeja luonnossa. Ensimmäisiä makeja pääsimme ihastelemaan jo samana päivänä kun saavuimme Madagaskarille, kun pysähdyimme Peyrieiras reptile farmilla matkalla Andasibeen. Farmilla meitä…

  • Ristiriitaisuuksien Madagaskar

    Ristiriitaisuuksien Madagaskar

    Kroppa alkaa olla palautunut matkustamisesta, mieli ei. Madagaskar oli kerrassaan hämmentävä: en ole koskaan nähnyt yhtä alkeellisia oloja missään ja toisaalta niin kaunista luontoa. Luulin tietäväni millaiset olosuhteet minua odottaa, olenhan käynyt Tansaniassa, mutta Madagaskar olikin vielä kliseisemmän köyhää Afrikkaa. Köyhyys alkoi heti matkalla Antananarivon (paikallisten suussa Tana) lentokentältä hotellille 5km päähän. Kuoppaista tietä reunustivat…

  • Ihmeellinen Madagaskar

    Ihmeellinen Madagaskar

    Terveiset huikealta Madagaskarin matkalta! Palasimme eilen mieli täynnä kokemuksia. Matka oli juuri niin antoisa, kuin mitä etukäteen olin ajatellut ja ehkä enemmänkin. Köyhyyden ja alkeellisten olojen keskelläkin ihmiset olivat todella ystävällisiä joka paikassa. Meillä oli työlleen omistautuneita oppaita, jotka näkivät vaivaa löytääkseen meille nähtäväksi mitä ihmeellisimpiä eläimiä. Makiapinat sulattivat sydämet ihan täysin. Hämmentävin kaikista oli…

  • Kesän matkasuunnitelmat

    Tämä ihana toukokuu on jo tuntunut ihan kesältä ja lomalta, vaikka töitä ja opiskeluita on edelleen riittänyt. Opiskeluhommat itsella jatkuu jossain määrin koko kesän, mutta lapsilla on koulua enää reilu viikko ja sitten vietetään yhteistä kesälomaa. Me lähdemmekin heti koulunpäättäjäispäivänä ensimmäiselle matkalle, nimittäin Madagaskarille. Lennämme Madagaskarin pääkaupunkiin Antananarivoon ja yölennon jälkeen huilaamme ensin puolisen päivää…

Got any book recommendations?