En ole koskaan voinut pahoin veneessä tai laivalla. Minua ei jotenkin isotkaan aallot häiritse. Jokavuotisella työpaikan pikkujouluristeilyllä Tallinnaan työkaverit näyttävät vuorotellen vihreiltä ja valittavat huonoa oloa loppusyksyn myrskyissä, mutta minulla ei tunnu missään. Mutta nyt sekin on koettu – huono olo veneessä.
Viimeinen etappimme Madagaskarilla oli Ile Sainte Marie tai Nosy Boraha, kuten paikalliset saarta kutsuvat. Kyseessä on 60km pitkä ja noin 8 km leveä saari Madagaskarin itärannikolla. Kapeimmillaan välimatka pääsaaren ja Ile Sainte Marien välillä on vain 7km, mutta siitä kohtaa ei ole julkista venekuljetusta saarelle. Meidän matkanjohtajamme John oli valinnut reitiksi vähemmän tunnetun venekuljetuksen Mahambosta Ile Sainte Marielle. Yleensä saarelle kuljetaan Soanierana-Ivongosta, josta matka on lyhyempi, mutta John sanoi että sitä väliä liikennöivä vene on paljon pienempi ja turvattomampi ja merenkäynti hurjaa ristiaallokon vuoksi. Luinkin pari tarinaa kauhujen matkasta tuolla reitillä, kun matkailijat uskoivat hukkuvansa ja reitillä on oikeasti tapahtunut matkustajien kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Mahambosta matkaa oli laivalla 3h eli tuplasti verrattuna Soanierana-Ivongosta, mutta vene oli ihan kunnollisen kokoinen ja ristiaallokkoa ei tuolla kohtaa juurikaan ole. Niinpä me odotimme venematkaa ihan hyvillä mielin.
Saavuimme Mahambon ”satamaan” 9.30 joka oli annettu lastausajaksi. Veneellä nimittäin ei ole mitään tiettyä lähtöaikaa, vaan se lähtee sitten kuin matkustajia on riittävästi. Madagaskarilla on vastaava tapa myös Taxi-Brousseissa eli lähtöaika riippuu matkustajamäärästä. Meidän saapuessa paikalle matkustajia oli jo ihan kivasti odottamassa ja työntekijät alkoivat kuljettaa tavaroita veneeseen pienemmällä kuljetusveneellä. Odottelimme tunnin verran tavaroiden lastaamista ja sen jälkeen alkoi ihmisten lastaaminen. Kuljetusveneeseen laitettiin penkit ja ihmisiä huudettiin nimeltä ja sitten sai astua kyytiin. Kuljetusvene ahdettiin ihan tupaten täyteen ja olo oli kuin pakolaisveneessä. Onneksi meidän matkamme isommalle veneelle oli ihan lyhyt.
Pääsimme sisälle veneeseen ja saimme kivat paikat veneen etuosasta. Penkit olivat mukavat ja suurista näytöistä tuli paikallisia popmusiikkivideoita. Olimme täysin pahaa-aavistamattomia tulevasta matkasta siihen saakka, kunnes henkilökunta alkoi jakaa oksennuspusseja, kun veneen moottorit käynnistyivät. Siinä kohtaa vielä nauratti. Eipä naurattanut enää vartin päästä, kun dieselin katku oli aivan hirmuinen ja sivuttaisaallot velloivat inhottavasti. Ensimmäiset matkustajat alkoivat oksentaa ja osa poistui ulos. Aallot eivät ikkunasta näyttäneet se isommille kuin vaikka Malediiveillä, mutta sivuttainen liike teki jotenkin todella pahaa. Meidän porukan ensimmäinen alkoi oksentaa tunnin matkan jälkeen, sitten toinen ja vielä kolmaskin. Yritin tiukasti katsoa musiikkivideoita ja ajatella muuta kuin muiden oksentamista ja omaa vellovaa vatsaa. Koko kolme tuntia joku matkustajista oksensi ja sama merenkäynti jatkui ihan loppuun saakka. Selvisin itse oksentamatta, mutta vähältä piti siitä vaiheessa kun meidän porukka aloitti toisen kierroksensa. Kuopus nukkui ihan koko matkan. Onnentyttö.
Miten ihanaa olikaan päästä perille Ile Sainte Marielle. Ja vielä ihanampaa oli ajatus siitä, että matkaa ei tarvitsisi tehdä toiseen suuntaan, vaan me lentäisimme saarelta takaisin Antananarivoon.
Vastaa