Istun kotona ruokapöydän ääressä tallentamassa valokuvia kamerasta tietokoneelle. Isosta ikkunasta näkyy ruskea ja märkä luonto harmaata taivasta vasten. Oma mieli on hämmentynyt ja täynnä kokemuksia. Palasin eilen Roomasta ja saman viikon maanantaina Ateenasta. Kaksi isoa kaupunkia ja kaksi erilaista, mutta yhtä lailla tunteikasta kahdenkeskistä matkaa: ensimmäinen ihanan mieheni kanssa ja toinen 10-vuotiaan poikani kanssa. En ollut ehtinyt jälkityöstää Ateenan matkaa mielessäni ennen lähtöä Roomaan, koska matkojen välillä oli vain kaksi hektistä arkipäivää. Minun mieleni viipyilee aina matkojen jälkeen juuri koetussa ja nähdyssä. Tykkään ladata otetut valokuvat heti tietokoneelle ja elää matkan uudelleen niiden kautta. Nyt en ehtinyt ja se vähän harmittaa, koska Ateena oli ihana. Itsepä varasin matkat niin lähelle toisiaan, mutta halusin viedä miehen matkoille syntymäpäiväksi, vaikka seuraavalle viikonlopulle oli jo aikoja sitten varattu 10-vuotismatka pojalle.
Ateenasta jäi päällimmäiseksi mieleen rauhallisuus, ystävällisyys, helposti lähestyttävyys. Meidän kokemukseen vaikutti paljon se, että saavuimme Ateenaan ortodoksien pitkäperjantaina ja koko Ateena valmistautui pääsiäiseen. Liikennettä oli vähän ja ihmiset onnellisia ja rentoutuneita. Perheet olivat yhdessä, kävivät kirkossa viemässä kukkia ja kynttilöitä ja ruokailivat ravintoloissa. Kiireettömyys oli käsinkosketeltavaa.
Rooma oli hektinen ja täynnä turisteja. Jo lentokenttäjunaan lippuostoksilla palvelu oli tympeää ja sama linja jatkui koko matkan. Rooman puitteet ovat upeat, mutta paikallisten turhautuminen ja kyllästyminen turismiin alkaa näkyä. Jonoja, ruuhkaa, melua, kaupustelijoita, sisäänheittäjiä. Niitä ei tule ikävä. Edellisestä Rooman matkasta oli vierähtänyt 12 vuotta ja silloin oli ihan toisenlaista, vaikka oli toukokuu ja turistikausi kuumimmillaan. Ja kuitenkin lähtiessä Rooma saa huokailemaan vaikuttavuutensa edessä ja jättää sydämeen kaipuun paluusta.
Ateenan valloitin mieheni kanssa. Käymme harvoin kahdestaan matkoilla ja siksi ne matkat ovat aina erityisiä. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään, ei ole kiire mihinkään. Käsikädessä kuljeskelua ilman isompia suunnitelmia, pitkiä illallisia ja rentoja lounaita, istuskelua puistoissa, ihmisten katselua, auringonlaskuja. Parisuhdetta parhaimmillaan.
Roomassa minulla oli seurana innokas 10-vuotias. Hän halusi nähdä kaiken ja kokea kaiken. Raunioita, kissoja ja kukkia – niitä hän kuvasi kameransa muistikortin täyteen. Jäätelö maistui ja sai maistuakin. Mitä sitä rajoittamaan, kun Italiassa ollaan. Kulinaristi halusi välttää turistiravintolat, vaikka se tarkoitti pidempää kävelymatkaa. ”Kyllä minä jaksan, äiti.” Illalla vierestäni kuului unituhinaa heti, kun hänen päänsä saavutti tyynyn. Roomaan on kuulemma päästävä uudelleen. Onneksi hän heitti kolikon Fontana di Treviin.
Vastaa