Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään juttu perheiden matkustamisesta ja koululaisten loma-anomuksista täällä. Aihe onkin meille ajankohtainen, kun ensi viikon keskiviikkona suuntaamme kahdeksi viikoksi matkoille ja koululaisia meidän perheessä on kaksi. Jutussa puhutaan siitä, kuinka vapaan pyytäminen usein vaikeuttaa koulutyötä ja vaikka rehtori usein loman hyväksyykin, ei pitkien lomien pyytäminen ole suotavaa.
Matkustaminen ja koululaiset onkin aika haastava yhtälö: koulujen loma-aikaan matkat ovat huomattavasti kalliimpia ja matkat ovat kovin varattuja jo pitkälle etukäteen. Viideltä hengeltä esim. viime talvena kaukomaille maksoi joululomalla 2000-3000€ enemmän kuin pari viikkoa ennen joulua tai tammikuussa lomien jälkeen. Lisäksi pidemmät lomat koulussa on vain kaksi kertaa vuodessa eli kesällä ja joulun tienoilla. Jos halajaa kaukomaille, niin kesäloma ei ole se optimaalisin ajankohta. Olemmekin joutuneet pohtimaan matkustamisen ajankohtia ihan eri tavalla sen jälkeen kun esikoinen aloitti koulun.
Tällä kertaa ajoitimme matkamme hiihtoloman molemmin puolin, jotta lapsille tulisi mahdollisimman vähän poissaoloa. Viisi päivää kuitenkin. Meidän lapsilla on kyllä joka kouluvuosi ollut muutamia poissaolopäiviä matkojen takia, mutta olemme todenneet että näillä mennään niin kauan kuin koulu kuitenkin sujuu hyvin, eikä poissaoloista ole isoa haittaa. Onneksi meidän lapset sairastavat todella vähän eikä niistä ole tullut poissaoloja ollenkaan.
Kuinka sitten toimisi oikein? Pitäisikö rajoittaa matkustamista täysin koulujen loma-aikoihin? Artikkelissa sanotaan, että jos sama lapsi lähtee lomalle jo toistamiseen saman lukukauden aikana alkavat hälytyskellot soida. Pitääkö perheen rajoittaa matkustamista koulun vuoksi? Mikä on liikaa poissaoloja koulusta?
Vastaa