Kompromisseja

Eilen kilahti sähköpostiin kesäkuisen Madagaskarin matkan suunnitelma ja toisessa välilehdessä on auki räpyläostokset ensi viikon Malediivien reissua varten. Noiden välissäkin on kaksi kaupunkilomaa. Ja syyskuussa lähden matkoille yksikseni. Mutta silti matkakuume on kamala. Olen keksinyt, että keväällä olisi päästävä vielä Venetsiaan.

Eilen päivällä olin jo ostamassa itselleni lentoja Venetsiaan maaliskuun loppuun, pääsiäisviikon alkuun, kun aloinkin epäröidä. Mieheni ei ehkä ihastu ajatukseen. Ai miksi?

• Hän joutuu hoitamaan yksin arkirumban lasten kanssa sillä aikaa – eskariin viemisen ja hakemisen, harrastuskuskailut, ruoanlaiton, kaupassakäynnin, läksytarkistukset, siivouksen, keskimmäisen hammaslääkärin.
• Lapset ikävöivät minua aina kovasti, jos olen pari päivää poissa.
• Olen opintovapaalla ja ansaitsen vain puolet siitä mitä normaalisti. Olemme sopineet, että maksan yhteisistä menoistakin vain puolet siitä mitä normaalisti. Onko reilua, että käytän sitten omat pennoseni matkustamiseen enkä perheen yhteisiin menoihin?
• Hänkin haluaisi mennä Venetsiaan, mutta emme saa lapsille hoitajia, koska olemme menossa Ateenaan tuosta viikon päästä.

En ole kysynyt mieheltä voinko mennä. Hän varmaan sanoisi, että mene vaan, mutta tiedän että hän ajattelisi kaikkia ylläolevia. Minä olen meistä muutenkin se, joka tykkää enemmän mennä ja tehdä. Se jonka mielestä matkoihin sijoitettu raha on paras sijoitus. Mies ei ole ihan samaa mieltä, vaikka matkustamisesta tykkääkin. Hänelle matkustaminen ei ole intohimo eikä hän saa samanlaisia kiksejä matkustamisesta kuin minä. Mutta hän tietää, että minulle se on tärkeää ja siksi hän joustaa ja antaa minun matkustaa.

Kuusi vuotta sitten teimme ison päätöksen ja ostimme omakotitalotontin. Kun suunnittelimme taloa ja budjetoimme, kysyi mies minulta olenko valmis luopumaan matkustamisesta joksikin aikaa, jos päädymme unelmiemme taloon. Suunnittelemamme talo oli niin ihana, että lupasin rajoittaa matkakuumettani. Mutta olen kroonikko. Kestin puolivuotta ja aloitin pehmittämisen pikkuhiljaa matkoilla Espanjaan. Pitihän lasten päästä näkemään siellä asuvaa isomummiaan! Värväsin itseni kivoille työmatkoille. Siitä matkakuume vähitellen taas kohosi ja tarttui minusta lapsiinkin. Keksin, että voin viedä lapset matkalle kanssani kahden kesken.  Mieskin siinä välissä heltyi. Hassu matkakuumeinen vaimo.

Sitähän se parisuhde on – kompromisseja. Toisen mielipiteiden ja luonteen kunnioittamista. Minä ymmärrän mieheni järkevää rahankäyttöä ja hän ymmärtää minun kaukokaipuutani. Olemme opetelleet ymmärtämään. Olemme tulleet puolitiehen vastaan. Näin on hyvä.

Maltan mieleni, enkä varaa matkaa Venetsiaan. Katsotaan, jos vaikka syksyllä tulisi mahdollisuus mennä sinne yhdessä. Koska laitan perheeni itseni edelle tällä kertaa.

Täällä kirjoitan lisää siitä kuinka matkustaminen on muuttunut perheen myötä.