Traveldreaming.
-

Parhaita fiiliksiä Malediiveiltä
Palasimme eilen kotiin Malediiveiltä. On vaikea kuvata sanoin kaikkia niitä tunteita, joita matka herätti. Tämä matka oli kaikkea sitä mitä odotin ja enemmänkin. Minulla oli pieni pelko, että paikallissaarilla Malediivit ei olisi ihan yhtä ihana kuin resortissa, mutta pelko oli ihan turha. Asia oli ihan päinvastoin: paikallissaarilla Malediivit oli se sama mielettömän kaunis paratiisi turkooseine…
-

Twice in a lifetime
Viikko takana tätä ihanaa lomaa. Malediivit on ihan yhtä hieno kuin ensimmäiselläkin kerralla. Olemme nyt olleet Rasdhoon saarella. Täällä on mahtava tunnelma ja paikalliset ovat superystävällisiä. Lapset ovat uineet niin paljon, että ovat kohta kaloja itsekin. Kohta lähdemme seuraavalle saarelle. Malediivit ❤️
-

Ystävät ja matkustaminen
Tänään vietetään ystävänpäivää. Ystävät ovat elämän peruspilareita, joiden kanssa voi jakaa niin ihanat kuin haastavatkin hetket. Ilman ystäviä onni ei tuntuisi yhtä suurelta ja murheet taas paljon raskaammilta. Eilen sain viettää vähän etukäteen ystävänpäivää hyvin rakkaan ystävän kanssa lounaan merkeissä ja totesimme, että tämä meidän ystävyys on ihan parasta laatua. Olemme tutustuneet 13-vuotiaina ja eläneet…
-

Koululaiset ja lomailu
Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään juttu perheiden matkustamisesta ja koululaisten loma-anomuksista täällä. Aihe onkin meille ajankohtainen, kun ensi viikon keskiviikkona suuntaamme kahdeksi viikoksi matkoille ja koululaisia meidän perheessä on kaksi. Jutussa puhutaan siitä, kuinka vapaan pyytäminen usein vaikeuttaa koulutyötä ja vaikka rehtori usein loman hyväksyykin, ei pitkien lomien pyytäminen ole suotavaa. Matkustaminen ja koululaiset onkin aika…
-

Kompromisseja
Eilen kilahti sähköpostiin kesäkuisen Madagaskarin matkan suunnitelma ja toisessa välilehdessä on auki räpyläostokset ensi viikon Malediivien reissua varten. Noiden välissäkin on kaksi kaupunkilomaa. Ja syyskuussa lähden matkoille yksikseni. Mutta silti matkakuume on kamala. Olen keksinyt, että keväällä olisi päästävä vielä Venetsiaan. Eilen päivällä olin jo ostamassa itselleni lentoja Venetsiaan maaliskuun loppuun, pääsiäisviikon alkuun, kun aloinkin…
-

Aina ei tarvitse matkustaa kauas
Yleensä kun puhutaan matkustamisesta, ajatellaan lähtemistä jonnekin kauemmas. Niin minäkin ajattelin ennen. Siinä vaiheessa, kun saimme lapsia ja oma tai parisuhdeaika oli kortilla aloin arvostaa lähimatkailua. Lähimatkailussa saa usein saman rentouden ja vapauden fiiliksen kuin pidemmilläkin matkoilla. Minulle matkustaminen on juurikin vapautta. Vapautta perusarjesta. Sitä ettei tarvitse tehdä ruokaa ja siivota keittiötä sen jälkeen.…
-

Pikku piristys
Olimme viikonloppuna miehen kanssa kahdestaan hotellissa ja syömässä. Ihan vain naapurikaupungissa Helsingissä taas. Kun aikaa on rajallisesti, niin ei viitsi käyttää sitä siirtymiseen paikasta toiseen. Sitäpaitsi Helsingistä löytyy ihania hotelleja ja hyviä ravintoloita, niin miksipäs ei. Nappasin loppusyksystä KämpGalleries -ketjun 50% tarjouksesta meille sviitin GLO Art -hotellista, koska se on yksi harvoista paremmista hotelleista Helsingissä,…
-

Se Oikea
Mistä tietää onko tavannut Sen Oikean kumppanin? Lähtemällä hänen kanssaan matkalle tai parille. Matkustaessa on toisen kanssa pidemmän aikaa 24/7 ja olosuhteet vaihtelevat. Siinä usein näet toisen todellisen luonteen esimerkiksi: Miten hän käyttäytyy odottamattomissa tilanteissa? Kuinka hyvin hän jaksaa odottaa? Miten hän suhtautuu vieraisiin kulttuureihin? Kuinka hän kohtelee sinua vieraassa paikassa? Kuinka hän suhtautuu, jos…
-

Brasilian rujo lumo
Minulta jäi matkamessut käymättä, kun eilen aamulla messuseuralaiseni (nuorempi poikamme eli Keskimmäinen) alkoi oksentaa. Niin, meillä oli tarkoitus olla kahdenkeskinen päivä messuiluineen. Eipä sitten menty. Mies oli jo ehtinyt lähteä kahden muun lapsen kanssa laskettelemaan. Matkamessujen sijaan katselin matkakuvia vanhalta cd-levyltä ja vihdoin siirsin ne parempaan talteen ulkoiselle kovalevylle. Tässä opintovapaalla oli mukava muistella matkaa…
-

Valinnan vaikeus
Olen kovasti pohtinut minne suuntaisin reissuun ihan yksinäni. Teen varmaan matkan ensi syksynä, koska nyt alkaa kalenteri kevään osalta näyttää jo yllättävän täydeltä (tuli otettua tuntiopetusta, joka sekä aikataulullisesti sitoo että vaatii aikaa suunnitteluun). Lisäksi varasin tässä ihan extempore miehen synttäriksi huhtikuussa meille kahdenkeskisen matkan Ateenaan eli keväälle on neljä matkaa nyt buukattuna. Monta erilaista…
Got any book recommendations?