Tässä kummallisessa tilanteessa, kun elämänpiiri on kutistunut omaan taloon, kävelylenkkeihin ja kauppakäynteihin, saan suunnatonta mielenrauhaa miettiessäni menneitä matkoja. Palaan mielessäni etenkin Balille. En voi kuin kiittää hyvää tuuriamme, että ehdimme sinne ennen pandemian puhkeamista.
Kaikista useimmin huomaan miettiväni Ubudia, vaikka Uluwatu teki myös ison vaikutuksen. Ubud on vähän hämmentäväkin yhdistelmä viidakkoa ja kaupunkia, turismia ja paikallista elämää. Riisipellot ja korkeat viidakon puut ilmeistyvät kuin tyhjästä rakennusten takaa keskellä kaupunkiakin. Puroja virtaa siellä täällä ja liaanit riippuvat autoteiden ylitse. Talojen sisäänkäynnit näyttävät monesti aivan temppeleiltä ja patsaita löytyy monen rakennuksen edustalta.Ihan oikeita temppeleitäkin Ubudista löytyy useita. Emme valitettavasti ehtineet käydä kuin kahdessa, kun ukkoset vähän sotkivat meidän jo muutenkin tiukkaa aikatauluamme.
Hiljaisen ja syrjäisen Uluwatun jälkeen Ubudin keskusta tuntui kovin eläväiseltä. Ubudissa oli ravintoloita ja kahviloita kadut täynnä ja myös shoppailua olisi voinut harrastaa enemmänkin. Me emme kyllä shoppailleet kuin pikkuisen tuliaisia tyttärelle ja miehelle, jotka eivät tälle reissulle tulleet mukaan, vaan viettivät talvilomaa Suomessa. Helmikuu ei ole korkeasesongin aikaa Balilla, eikä kaduilla, temppeleillä tai ravintoloissa ollut montaa turistia meidän kanssamme samaan aikaan. Etukäteen luin, että sesonkiaikaan sen sijaan Ubudissa on turisteja liikaakin. Paljon näkyy kyllä turisteille suunnattuja matkamuistoja ja muuta krääsää. Monet ovat sanoneet, että Ubud on muuttunut turistimpaan suuntaan viimeisen muutaman vuoden aikana ja näin varmasti onkin. Ubud ei silti tunnu turismin pilaamalta, kun lähtee vähänkin pääkatujen ulkopuolelle.
Hotellimme Tejaprana Bisma sijaitsi lähellä Monkey Forestia, Bisma-kadun päässä. Siitä pääsi kätevästi kävellen ravintoloille ja kaupoille hetkessä. Kuitenkin meidän maisemamme oli riisiterassille, eikä kaupungin äänet kantautuneet hotellille ollenkaan. Meillä oli oma pikkuinen infinity uima-allas, mikä houkutteli viettämään aikaa myös hotellilla. Huoneen ovet kannatti pitää visusti kiinni, sillä aika ajoin pihallamme kävi vierailijoita läheisestä Monkey Forestista. Itse Monkey Forestiin emme edes menneet, kun poikia pelotti ajatus apinoista hyppimässä päälle.
Vaikka ihailimme riisiterasseja jo omalta hotelliltamme, niin kävimme kuitenkin katsomassa Tegallalanganin riisiterasseja noin 20 minuutin ajomatkan päässä Ubudista. Käyntimme jäi sielläkin hyvin pikaiseksi, kun taivas oli ukkospilvistä tummana ja rankkasade alkoikin juuri, kun pääsimme takaisin autolle. Ehkä säällä oli vaikutuksensa, mutta täälläkään ei muita turisteja ollut muutamaa enempää. Ubudissa on joka kulmalla tarjolla kuskeja autoineen tarjoamassa retkiä Tegallalangiin sekä sen vieressä olevalle kahvifarmille ja läheisille vesiputouksille. Me jätimme jälkimmäiset väliin, kun aikataulumme oli niin tiukka.
Kaksi yötä Ubudissa olikin aivan liian lyhyt aika. Haluaisin päästä uudelleen Ubudin seudulle, niin että aikaa olisi vähintään viikko. Haluaisin kävellä Campuhan Ridge Walking ja tutustua rauhassa temppeleihin, vaeltelemassa pikkukujilla ja riisipellon laidoilla, tehdä päiväretken Mount Baturille auringonnousussa, istuskella viihtyisissä kahviloissa ja käydä joogassa. Ne kaikki jäivät nyt tältä reissulta väliin ajanpuutteen ja osittain myös sateisen sään vuoksi. Minulle jäikin iso kaipuu päästä takaisin Balille ja Ubudiin. Nyt tuntuu ihan utopistiselta edes ajatella matkustamista, muuten kuin omissa muistoissa, mutta kun tämä pandemia on ohi ja maailma palannut raiteilleen, toivon pääseväni Balille uudelleen.
Vastaa